Hello Lads!
Aamulla taas valmiiseen pöytään 06.30 ja kuuntelemaan mieletöntä kiroilua ja räkänaurua :D
Kyllä vanhempi väkikin osaa olla aika räävitöntä ja vieläpä ruokapöydässä!
Fillari alle ja taasen kaatosateeseen kohti viikon parasta päivää eli takaisin pinnanalle ja pois pölyisestä hitsauspajasta! Varusteina vedenalaiseen hitsaamiseen ja polttoleikkaamiseen oli Kirby Morgan 17 kypärä mikä oli varustettu hitsauslinssillä ja kameralla+valolla eli lopputulos puettuna oli kuin joulukuusi ja painoa oli melkoisesti pinnalla ja sen myös tunsi niskassa!
Eli ei muuta kuin Divebriefin kautta kamat kasaan ja kohti pohjaa ja hitsaus harjoituksia. Täytyy sanoa että kun kypärän iski päähän niin oli niskassa melkoinen rasitus ennen veteen pääsyä... tänään sukeltajien apulaisten tehtävänä oli pidellä kypärän painoa kun tehtiin tarkastuksia kommunikaatioihin ja muihin toimintoihin :)
No kaiken pään kallistelun ja painon kiroamisen jälkeen tuli vihdoin lupa poistua kohti vettä ja ei muuta kuin kohti työpenkkiä ja pinnalta laskettua työkalukoria mikä sisälsi koehitsaus palat ja tarvittavat puikot yms työkalut tehtävään, sähköjohtoja ja letkuja yms muuta sälää oli siis taas ihan riittävästi kun pääsi työpisteelle saakka! Moni varmaan ajattelee että miten vedenalla voi yleensäkkään hitsata koska hitsaaminehan on juurikin korkeajännite sähköllä tapahtuvaa metallin sulatusta ja jokainen tietää että korkeajännite ja vesi ei juurikaan tykkää toisistaan... Mutta kyllä sen voi hoitaa kunnon eristysellä sekä hitsauslaitteistoon ja sukeltajaan eli normi hanskojen alle vedettiin paksut kumirukkaset ja kaikki sähköjohdot eristettiin sähköteipillä huolellisesti ennen veteen menoa. Myöskin hitsausprosessin aikana päävirta koko koneeseen kytkettiin pinnalta isosta katkaisimesta sukeltajan käskystä koska siinä vaiheessa kun puikkoa menee irroittamaan tai säätämään virrat päällä niin tälli on melkoinen! Myöskin koko prosessi on melkolailla erilainen mitä pinnalla on tottunut tusaamaan... Eli puikosta pitää raapia vahapinnoite pois ennen sytyttämistä mikä tapahtuu komennolla HOT! ja sitten odotellaan sähkötulipallon leimahdusta ja melkoista rätinää ja pauketta mikä kantaa vedessä aika erilailla kuin pinnalla! Myöskin sauma jäähtyy samantien COLD! komennon jälkeen ja saumasta voi ottaa kiinni heti vaikka paljailla sormilla mitä ei ihan kauheasti suositella pinnalla! :D Omalla kohdalla harjoitusta vaaditaan vielä melkoisesti vaikka pinnalla kaikki saumat sai siististi niin vedenalla kaikki on jälleen kerran aivan toisin! Nyt myös kun koko luokan jätkät on certifioituja Offshore sukeltajia niin ei tarvita enää Standby Diveria koulun puolesta vaan homma hoidetaan omin voimin ja kuten alimmaisesta kuvasta näkyy homma on todella raskasta... :D
Koulun jälkeen niska jumissa uimahallille pari kierrosta altaalla ja höyrysaunaan likoamaan ja ihmettelemään taas uutta kokemusta Ryanin ja Benin kanssa! Nyt kumminkin lisää läksyjä ja lukemista....
AYE!
torstai 27. lokakuuta 2011
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
Day 70
Hello Lads!
Hitsaaminen ja leikkaaminen jatkuu nyt jo kolmatta päivää pinnalla ja alkaa jo oikeasti tekemään mieli vedenalle ja takaisin sukeltamaan!! Eli lisää hitsaamista naama mustana klo 08.00-16.00 ainoana hauskana puolena hommassa oli se että sain tusattua kaikki tarvittavat 4 saumaa pinnalla certifiointi asteelle jo puolenpäivän kohdalla ja sen jälkeen vain kikkailin ja jauhoin paskaa muiden valmiiden kanssa!
Vapaalla ajalla tuli myös tehtyä kaikkea tosi kehittävää jämäpaloilla ja puikoilla.... :D Osa porukasta "hitsasi" koko päivän ilman mitään tulosta ja naamat ja ilmeet oli sen näköiset :D
Kehittävän koulupäivän jälkeen sitten juoksulenkille Cow hillsille kaatosateessa mihin alkaa jo tottua ja mikä on todella huolestuttavaa! Voin kyllä sanoa että kun pääsee takaisin Suomeen niin ei tätä vesisateen määrää ihan kauhea ikävä jää...
Tästä päivästä nyt ei tämän enempää oikein juttua saa! Läksyjen lukuun... Huomenna onneksi sukeltamaan!

tiistai 25. lokakuuta 2011
Day 69
Welding & Burning continues!
Aamulla ylös 06.30 ja tälläkertaa aamupala oli katettu pöytään kaikkine herkkuineen! Cliffin perhe tuli edellisyönä kahden viikon vierailulle Portsmouthista ja seurueeseen kuului Cliffin äitee 74 vuotias Rose joka kiroilee kuin merimies ja polttaa ketjussa ja on muutenkin melko räävitön tapaus! Ja Rosen tytär Sonya. Sen verran hyvän vaikutelman ilmeisesti olen itsestäni antanut että Cliff ilmoitti että Alex liittyy sitten aamiaisille ja illallisille mukaan! Eli oli komeaa marssia Full English Breakfastin ääreen ja vain naureskella kun F*ck this and F*ck that ja Do you want more beans darling? :D Ehkäpä huvittavin nauttimani aamiainen ikinä! Siitä sitten vatsa täynnä kohti koulua ja kaatosateeseen polkemaan....
Päivän ohjelmassa oli lisää hitsausta ja kaiken näköisten ja kokoisten nosto ja liitoslaitteiden läpikäymistä. Luokka jaettiin 50/50 puolet hitsaamaan Stuartin kanssa ja puolet luokkaan opettelemaan Rigging&Slinging basicseja uuden Instructorin Steven kanssa, Steven ansioluettelo oli myöskin jotakuinkin vaikuttava, Sukeltanut ammattilaisena vuodesta 1970 lähtien, Saturaatio keikkoja vuodesta 1980 lähtien, Supervisorina sekä Lautoilla että Saturaatiossa... Ja maailmankolkat missä herra on tehnyt töitä! Stevellä oli myös perus sukeltajan vamma eli vasemman käden pikkurilli oli amputoitu epäonnistuneen työkeikan ansiosta :D Ei siis muuta kuin siirtelemään painoja erilaisilla nostosysteemeillä ja ihmettelemään minkälaista kalustoa öljynporauslautoilta ja satamoista yms löytyy.
Puolen päivän nostelun siirtelyn ja erinäisen kikkailun jälkeen sitten takaisin hitsaamaan ja suorittamaan lisää vaadittavia saumoja ja hitsejä Certifikaatteihin, pinnalla vaaditaan siis 4 erilaista hitsausta ja ilokseni päivän äheltämisen jälkeen olin jo saanut 3/4 suoritettua ja osa porukasta punnersi vielä ekaa settiä! Ihan HELVETIN vaikeaa puuhaa kyllä saada nättiä saumaa! ja en voi edes kuvitella miten monta vuotta menee että hommaan saa sellaisen rentouden että täydellinen sauma tulee lonkalta ja ilman kipuja!
Nyt hieman lisää läksyjen lukua niska hyvin jäykkänä....

maanantai 24. lokakuuta 2011
Day 68
Hello Lads!
Eipä tätä blogia kerkeä ihan jokapäivä vääntämään kun saa hoitaa miljoonaa juoksevaa asiaa ja työnhakua + cv:n rustaamista yms yms...
Mutta asiaan! Eli Surface Supplied Top-Up osuus meni kunnialla läpi ja Rescuet saatiin melkoisella puuskutuksella ja lämmöllä läpi! Loppukokeen läpäisyrajana siis tuttu 80% ja meitsihän repäsi jopa 82% :D eli ihan läpihuutojuttu! Kaikki sukeltamiseen liittyvät pakolliset suoritusosiot ovat siis nyt hoidossa ja perstaskua lämmittää Offshore ammattisukeltajan lupakirja! Tarkoittaen siis sitä että armoton työnhaku voi alkaa... Koulun puolesta jäljellä on vielä kaksi viikkoa vedenalaista hitsaamista ja polttoleikkaamista ja siitä loppurutistuksena kaksi viikkoinen NDT Prep Course eli Non Destructive Testing preppauskurssi jonka läpäisemällä saa mennä Middlesbroughiin istumaan 8h kestävän kokeen missä testataan käytännön taidot ja kirjallinen osuus. Kokeen suorittaminenhan on halpaa kuin saippua vain 1400€ ja 70% pitää saada oikein tai tulee hylsy ja rahoja ei saa takaisin! Eli katsotaan miten varmoja ollaan kahden viikon lukemisen ja harjoittelun jälkeen :D Manuaali mikä pitää käytännössä osata kannesta kanteen on vaivaiset 550 sivua pitkä ja teksti ei ole kaikista helpointa omaksua! On melko käsittämätöntä mikä määrä tietotaitoa pitää olla että saa käydä vedenalla tarkastamassa yhden hitsaus sauman... Mutta takaisin viikko ohjelmaan ja meininkeihin!
Maanantai alkoi siis perus 06.30 ja aamupalan kautta fillari alle ja ihmeellisen lämpimään säähän ilman vesisadetta ja kohti viikon ekaa koulupäivää, Sää oli tosiaankin vähintään kummallinen kun sai polkea t-paidassa ja housuistakin tein puolivälissä sortsit! Uskaltaisin melkein väittää että Fort Rainin sää on koko maailman omituisin! Koululle päästyä sitten uusiin haasteisiin eli Underwater Welding & Oxy/Arc Cuttingin pariin seuraavaksi kahdeksi viikoksi. Kurssin vetäjänä toimii Stuart Whyte joka tietää hitsaamisesta pinnalla ja vedenalla aika naurettavan määrän tietoa! En ole ikinä ajatellut miten paljon yhteen hitsisaumaan saa vikoja ja puutteita aikaiseksi ja miten helvetin tarkkaa työtä kunnon sauman tuottaminen on + samalla oma kunnioitus levyseppä hitsaajan amislinjaa kohtaan nousi noin 100.000 kertaiseksi! Muistan kun Imatran amiksessa naureskeltiin mikä on paskin linja ja kaikki totesivat hitsaus osaston... Ei se nyt ihan niin helppoa ole! Päivän ohjelmassa oli siis tutustuminen erilaisiin puikkohitsaus laitteisiin pinnalla ja harjoituskierrosten vuoro, kurssin aikana pitää suorittaa neljä erilaista hitsausta sekä pinnalla että vedenalla saadakseen Underwater Welding & Burning Certifioinnin ja saumojen ja hitsausten pitää vastata erittäin korkeaa standardia ja läpäistä tarkastus Stuartilta joka ilmoitti että paskat saumat eivät saa mitään armoa! Viimeksi automekaanikkona noin 4 vuotta sitten muistaakseni hitsailin jotain pakoputken räppänää Migillä ja nyt oltiin siirtymässä puikkoon ja vedenalle eli voin myöntää että hieman harjoitusta tarvitaan! Homma lähti kumminkin todella hyvin vanhasta muistista rullaamaan ja sain jo kaksi ensimmäistä osuutta tarkastuksesta läpi! Ja kun katseli Andyn Ja Benin tusaamista niin meinasi itku tulla... Pojat ei ole mitään maailman käytännöllisimpiä persoonia ja sen kyllä huomasi! Päivän päätteeksi luokalta allekirjoittaneen lisäksi hyväksyttäviä suorituksia oli kaikilla muilla paitsi Andylla ja Benillä... Britit ei vaan osaa! :D Päivän päätteeksi myös naama ja nenän sisältö muistutti menneistä autonruuvaus vuosista! Pölyä ja nokea olikin sitten hyvä lähteä liottamaan höyry"saunaan" uimahallille Ryanin ja Robertin kanssa! Robert on toiminut ammattihitsajaana 12 vuotta ja herra suoritti kaikki neljä pinnalla vaadittavaa luokitusta tänään sekä oikealla että vasemmalla kädellä! :D Mutta nyt lukemaan Welding & Burning manuaalia ja kotitehtävien kimppuun!

keskiviikko 19. lokakuuta 2011
Day 63
Jacuzzi Rescues!
Aamulla ylös 06.30 ja aamupala pöytään ja ikkunasta ihailemaan mahtavan näköistä lumen peittämää Ben Nevisiä! Weetabixit kuonoon ja avaruuspuku päälle ja fillari ulos tallista ja kohti koulua.
Eli kylpypuvussa Rescue harjoitukset jatkuivat ja tiukkenivat entisestään tänään!
Koululle näpit järkyttävässä kohmeessa ja kohti divebriefia ja päivän rescue ohjelmaa...
Homman nimenä oli tänään sama kuin eilen mutta kaikki piti mennä nopeammin ja tarkemmin, eli siinä vaiheessa kun Supervisor tuli huutamaan että Jump the standby!!! niin ei ihan hirveästi aikailtu... tänään myös osa porukasta valitti aamulla että ilma oli kylmä ja saataisinko kuumavesi järjestelmää vähän kovemmalle? No lopputulos oli se että kun itse hyppäsin kylpypukuun ja väänsin vedet auki niin koko vatsanseudulle paloi mukava punainen läiskä... eli lämpöä siis oli ihan riittävästi pinnalla oloon :D
Veteen hypätessä sai mukavan kylmän kylvyn ennenkuin uskalsi vääntää vedet auki uudestaan! Täytyy myöntää että ennenkuin kuumavesi alkoi toimimaan vedessä niin olo oli vähintäänkin epämiellyttävä kun kiskoi itseään kohti uhria avantovedessä ja yritti keskittyä pelastamaan hepun mahdollisimman nopeasti, puolessavälissä sukeltamista ulos kellosta alkoikin sitten tuntua siltä kuin olisi kussut allensa ja lämmin vesi alkoi kiertämään kunnolla ja johan oli taas mukavaa raahata "kuollutta" sukeltajaa takaisin kelloon! Jälleen kerran pinnalle palatessa koko ukko höyrysi siihen malliin että jengi nauroi ja osoitti sormella :D
Rescuet saatiin suoritettua niin hyvällä aikataululla että loppupäiväksi mentiin Willien kanssa tutustumaan Talonille Saturaatio järjestelmään ja päästiin ihailemaan suljettua kelloa ja kammiota sisältä käsin! Voitte kuvitella 28 päivää tuossa ympäristössä ja hengittäen heliumia...
Saturaatio kammion ylivoimaisesti hienoin laitos on tietenkin vessa mikä toimi ilmalukolla ja paska huuhdellaan ulos avaruusasemien tapaan ilmalukon kautta pytystä mikä on tiivis kuin kuin delfiiinin perse ja valmistettu 80mm paksusta teräksestä!
Nyt kuitenkin lukemaan huomisiin kokeisiin!

tiistai 18. lokakuuta 2011
Day 62
More Hot Water please!!
Eli aamulla ylös 06.30 ja väsäämään aamupalaa erittäin väsyneenä ja huonosti nukutun yön jälkeen... Mutta ei siitä sen enempää! Fillari alle ja kohti koulua mutta mitä mitä?? Ei sada vettä?? Todella kummallista! Ilma alkaa olla jo aika Suomen talven tasolla ja kylmyys alkaa pikkuhiljaa tuntua etenkin aamuisin. Koululle päästyä oli näpit jo siinä määrin kohmeessa että piti mennä keittiöön halaamaan patteria ja hytisemään :D Pienen lämmittelyn jälkeen sitten kahvit kuonoon ja kohti lämpimiä kylpyjä merenpohjassa! Päivän ohjelmassa oli siis Rescueta ja vähän lisää Rescueta... Kaksi sukeltajaa kelloon ja kylpypuku porisemaan, yksi sukeltaja sitten pinnalla valmiina lähtemään pelastamaan "kuollutta" sukeltajaa. Harjoituksen aiheena oli simuloida hätätilanne isolla sukellustuki aluksella josta sukelletaan työkohteeseen kahden märkäkellon läpi joka estää napanuoran nousun vaarallisiin potkureihin ja turbiineihin. Eli ensimmäisestä märkäkellosta läpi ja sieltä välivesi uintia ilman mitään nostetta uhrin luokse joka oli ujuttanut itsenä ison metallirenkaan läpi joka simuloi toista märkäkelloa ja makasi tietenkin pohjassa elottomana... Sitten sama takaperin mutta tälläkertaa raahattiin eloton uhri mukana takaisin kelloon ja ei ollut ihan herkullisin harjoitus kun sai raahata heppua raskaassa varustuksessa pitkin pohjaa ja juntata ukkoa ylös ja alas läpi renkaan ja takaisin kelloon... PUUH. Harjoituksen lopussa kun vihdoin sain uhrin takaisin kellon sisään ja pään ja olkapäät ilmataskuun joutui kääntämään kuuman veden hetkeksi pois päältä ja päästää puvun täyteen jäistä vettä! Kypärää huuhdellessa meinasi jo tulla hieman kiire laittaa lämpö takaisin päälle! jumalauta miten nopeasti lämpö voi hävitä vedessä!! En halua edes tietää miten mukavalta se tuntuu kun Saturaatiossa lämmitys hajoaa ja ollaan +120m syvyydessä...
Kaiken riehumisen ja äijien raahamisen jälkeen sitten takaisin pinnalle ja kun kypärä otettiin päästä niin höyrypatsas nousi hyiseen ilmaan ja koko porukka repeili kun koko ukko höyrysi pitkin kantta!
Rescuen jälkeen oli sitten vuorossa toimia itse uhrina ja kameramiehenä seuraaville sukeltajille ja pelastajille, oli todella miellyttävää vaan nautiskella kuumasta kylvystä ja kuvailla ja odotella pelastajaa joka puuskutti ja raahasi meitsiä pitkin ja poikin pohjaa :D Erittäin raskaan koulupäivän jälkeen sitten Adamin ja Ryanin kanssa nopea pyörähdys uimahallille ja höyrysaunaan likoamaan ja spekuloimaan kuumavesipuvun ihmeellisyyttä :D

Day 61
Back to real diving mofos!
Eli aamulla hymy pyllyssä ylös ja fillarilla koululle ja takaisin kunnon sukeltamisen pariin!
Ohjelmassa oli siis paluu Surface Supplied osuuteen ja Top-Up koulutukseen eli tämän viikon jälkeen on porukka Offshore Certifioitu! Top-Up tarkoittaa siis sitä että kaikki sukellukset viikon aikana tehdään märkäkellosta ja kuumavesi puvuilla :D Hot Water Suit? Ei varmaan ihan hirveästi soita kelloja? :D
Homman nimi on siis se että niskaan vedetään kuivapukua muistuttava neopreeni puku mutta niska, kädet ja jalat eivät ole tiivitä vaan todella avarat ja ilmavat ja jalkaan vedetään kumisaappaat missä on sivuissa vedenpoisto reiät! Kun puvun asentaa niskaan ennen lämpimän veden kytkemistä ei todellakaan tule ensimmäisenä mieleen että menenpä hyiseen mereen sukeltamaan tuntitolkulla! Myöskään sukkia ei tarvita ja aluspukuna toimii ohut neopreeni painiasua muistuttava Borat mankini :D Puvun sivussa on sitten iso venttiili mistä pumpataan koko hoito täyteen kuumaa vettä mikä kiertää pitkin pukua ja pitää sukeltajan lämpimänä! How fuckin cool is that! :D
Kuuma vesi tulee siis suoraan merestä ison dieselpumpun ja lämmitysyksikön läpi suoraan napanuoraa pitkin pukuun ja ulos niskasta jaloista ja käsistä! Huonoina puolina voidaan pitää sitä että puvussa ei ole tietenkään minkäänlaista nostetta eikä tasapainoa koska se on täynnä kuumaa vettä... Myöskään dieselpolttimen hajoaminen ei ole niin mukavaa kun puku muuttuu jäisessä vedessä kylmävesipuvuksi!
Kyseistä järjestelmää siis käytetään aina kun ollaan Saturaatiossa suljetussa kellossa ja hengityskaasuna toimii Helium ja Happi joka luovuttaa lämpöä keuhkojen kautta nopeammin kuin ilma ja tietty äärrimmäisissä syvyyksissä missä lämpöä ei paljon ole!
Eli ei muuta kuin kurssi käyntiin ja pienimuotoinen esittely puvuista ja kuumavesi järjestelmästä ja harjoittelemaan erilaisia kommunikaation hengitysilman katoamis harjoituksia!
Itse sain kunnian olla ensimmäisessä setissä menossa pohjaan ja voin sanoa että kun veti puvun niskaan ja kumpparit jalkaan oli "hieman" epäilyksiä lämpimänä pysymisestä :D Siinä vaiheessa kun kypärä oli päässä ja vesi lyötiin kylkeen kiinni ja avasin syötön niin kommunikaatio boxista kuului vain AAAH.... :D :D voin sanoa että tähänastisen elämäni ehkä villein kokemus olla lämpimässä kylvyssä keskellä hirveintä ja kylmintä vesisadetta Skotlannin ylämailla! Ei siis muuta kun kumpparit keitettyä vettä täynnä kelloon ja merenpohjaan harjoittelemaan erilaisia Worst Case Scenarioita ja kyllä oli ihmeellistä kun kylpy vaan jatkui ja jossain vaiheessa meinasi jo tulla hiki kun lämmin vesi vaan helli kroppaa ja pomppi pitkin pohjaa! So nice!!!
Sukelluksen jälkeen sitten hymy herkässä ja höyryten ulos kellosta ja naureskelemaan muiden ilmeille kun vesi kytkettiin pukuun ja alkoi haarat höyryämään! Niinkuin sanoin Scuba on ihan akkojen touhua! :D
Huomenna homma sitten jatkuu Rescue harjoituksilla ja niillä mennään koko viikko perjantaihin saakka, eli ei todellakaan tule olemaan kaikista helpoin viikko koska kelloon pitää raahata "kuollut" sukeltaja ilman mitään nostetta pari kertaa päivässä ja koko viikon ajan!

maanantai 17. lokakuuta 2011
Days 58-60
Weekend at Aberdeen!!
Eli aamulla perus ylös 06.30 ja todistamaan taas vaihteeksi aivan helvetillistä kaatosadetta... Mistä tätä vettä oikein riittää?? No tähän on jo kyllä niin tottunut että ei jaksa paljon enää hetkauttaa ja vedessä tulee vietettyä kumminkin suurin osa koulussaolosta! :D Siispä kohti viikon vikaa koulupäivää ja Scuba osuuden finaalia (Thank God!) Kolmen viikon Scuballa sukeltelun jälkeen tulin siihen tulokseen että hupisukeltamisen ja kalojen ihailemisen voi hoitaa Scuballa ja höpöhöpö varustuksella mutta kaikki työntekemiseen liittyvä toiminta hoidetaan pintailmalla piste. Ei siis tosiaan jää ikävä EXO26 ja AGA Fullface maskeja ja aivan järkyttävän paskoja kommunikaatio laitteita :D EXO26 ristittiin luokan kesken mukavasti "Faceraperiksi" eli aivan kammottava laitos :D No mutta se Scuba varusteiden ylistämisestä!
Päivän ohjelmaan kuului siis +30m sukeltaminen kellossa ja siellä piti tehdä vielä kertaalleen putkiliitoksen sahaaminen ja pinnalle nosto sitomishässäkkä. Tälläkertaa Controllerina toimiva heppu vaan laski keskimääräisen ilmankulutuksen tehtävän aikana, normaali hengitysrytmi ja kulutus +30m syvyydessä ilman rasitusta on noin 30l/min ja rasituksessa noin 35l/min, paniikissa ja hengittäessä kuin "Rapist on a playground" kulutus on +45l/min... Hyvänä esimerkkinä Norjassa jossa kaikki turvallisuusjärjestelyt on viety äärimmilleen on bailout järjestelmän tuoton oltava 65l/min!!! Saa olla aika kiihkeä hengitysrytmi että saa 65l/min :D Omalla kohdalla sain tulokseksi 32.5l/min mikä on yllättävän hyvin siihen nähden että sukelsin "Faceraperilla" mikä on ehkäpä koko universumin raskain maski hengittää :D Steve onnistui saamaan kulutuksen 43l/min joka ehkäpä kertoo jotain herran peruskunnosta ja röökinkulutuksesta :D Päivän jälkeen luokkaan suorittamaan Diving At Work koe joka ei todellakaan ollut ihan helpoin suoritettava! Kokeen läpäisyrajana oli 80% ja sain itse luokan pohjatuloksen 81% ja raapaisin itseni rimaa hipoen läpi... HUH. Siispä erittäin hyvin mielin nimet alle kurssipapereihin ja kättelyt instructoreilta ja niin oli koko luokka Inshore Surface Supplied Certifioitu!! Ensi viikolla alkaa sitten Top-Up osuus joka kestää viikon ja sen jälkeen perstaskua polttelee Offshore paperit!
Koulun jälkeen takaisin Ryanin kyydissä majatalolle ja kamat kasaan ja kohti Aberdeenia ja Katien kämppää!
Matka taittui taas aika vauhdikkaasti kun komeita vuoristoteiden mutkia nuoltiin 130km/h keskinopeudella :D Ford Focus ST chipattuna ei ole yhtään hassumpi kaara! Aviemoressa sitten ensimmäinen stoppi Tescossa ja apukuskille laatikollinen kylmää Tennent'siä! Hauskana puolena oli kun saavuttiin kaupasta takaisin parkkikselle niin ihmeteltiin että minne auto on hävinnyt? No se selvisi hyvin nopeasti... Ryan oli unohtanut laittaa käsijarrun ja vaihteen päälle joten Ford oli valunut alamäkeen tekemään lähempää tuttavuutta Volkswagen Sharanin puskurin kanssa! :D :D Ette voi edes kuvitella sitä ilmettä volkkarikuskin naamalla kun tultiin kantaen kaljaa ja naureskellen vain todetaksemme että kyllä, se on meidän auto... No pienen selventämisen jälkeen sitten puskuri rutussa takaisin tienpäälle ja kohti Aberdeenia. Perille saavuttiin noin 22.30 ja melkoisen väsyneenä joten Shishaan omenaflavorit sisään Tennent's auki ja chillmode tappiin Ryanin ja Katien kanssa! Ilta meni leppoisasti Shishaa kärytellessä ja nukkumaan mentiin suht ajoissa että jaksoi vielä lauantaina bailata!
Lauantaina sitten kaupungille Katien työpaikalle Boarderlineen ja sieltä kaupungille moikkaamaan Ryanin isää Jimiä joka tarjosi mukavana miehenä safkat ja bisset köyhille opiskelijiolle! Illemmalla sitten siirryttiin Katielle jossa ohjelmassa oli Chilidogseja ja Hobo With A Shotgun laatuelokuva :D porukkaa oli paikalla ihan kiitettävästi ja ilta meni melko jurrisissa merkeissä!
Sunnuntaina sitten painuttiin parantamaan krapulaa Ryanin kamun Scottin kanssa ja kaahamaan herran uudella lelulla Ford Focus RS:llä mikä on muuten aivan helvetin nopea ja hiano! 305 hummaa murisi komeasti pitkin Aberdeenia ja hymyt oli herkässä! Mikä huvittavinta kyseinen unelma kaikilla herkuilla maksaa Briteissä noin 25.000€ ja vastaava suomessa noin 55.000€ että sillä lailla...
Illalla sitten vielä Ryanin vanhemmille kylään ja syömään lounas ennen Forttiin palaamista...
Aberdeen on kyllä siinä määrin mukava kaupunki ja täynnä Offshore sukeltamiseen liittyvää toimintaa että pitää vakavasti harkita muuttoa sinne työn puolesta, Aberdeenissa myös paistaa aurinkokin!
Reilun kolmen tunnin ajon jälkeen takaisin siis Fortissa ja vesisade alkoi heti rajalla...
Paluu todellisuuteen ja arkeen oli siis edessä!

torstai 13. lokakuuta 2011
Day 57
Hola Lads!
Perus aamu tälläkertaa lämmityksen kanssa 06.30... Oli siis ihan mukava herätä ilman järjetöntä vapinaa ja hampaiden kolinaa! Aamupalalle ja vilkaisu ulos, Jumalauta siellähän nousee aurinko ja ei sateesta tietoakaan!!!! Eli todella hyvällä tuulella fillari ulos tallista ja kohti viikon toiseksi vikaa koulupäivää ja Scuban seuraavaa syväsukellus osuutta. Koululle päästäessä oli vastassa pukumiehiä ja kalliita mersuja koko ruokalan täydeltä! Hetken ihmettelyn jälkeen tajusin että koulussa oli vierailupäivä Aberdeenin sukellus työnantajilta ja koko koulun sukelluskurssit olivat valvovan silmän alla kun isot pamput katselivat kalleissa puvuissaan toimintaa! Joten ei muuta kuin kaikki tiptop ja AD2:selle ja kuivapuku ja kamat kasaan! Ohjelmassa oli +30m sukelluskellon kanssa pohjaan ja siellä piti tehdä köydenpätkästä silmukka sitoen köyden päät yhteen ja sen jälkeen liittää koko hässäkkä paalusolmuilla metalliputkeen ja nostaa se pinnalle, aikaa oli 10min ja jos putki putoaa kesken matkan niin FAIL.
Täytyy myöntää että näinkin helppoon tehtävään loi aikamoista ramppikuumetta/suorituspainetta kun kymmenkunta isoa pamppua katseli vierestä ja tottakai seurasi vedenalaista toimintaa videoruudulta :D
Omalla kohdalla homma oli suoritettu jo noin 4min kohdalla ja sitten odoteltiin pohjassa ja kellossa melkein 10min että sai poistua takaisin pinnalle... Jos isot herrat eivät olisi olleet katsomassa ruudulta olisi hyvin luultavasti tehty joutoajalla punnerruksia välivedessä kellon ulkopuolella ja opeteltu kirosanoja yläkerran kanssa suomeksi yms muuta pelleilyä mikä näyttää hauskalta videolla pinnalla! Mutta ei tänään... Diver1! Task Complete! ja 10min täysin hiljaa ja asennossa seisoen kellossa rapotoiden välillä tankkipaineita :D No eihän se nyt niin kurjaa kumminkaan ollut! Kyllä sukeltaminen virallisestikkin voittaa normipäivän Helsinki-Vantaalla 6-0 :D
Päivän jälkeen takaisin majatalolle johon Ryan sitten liittyi seuraan auttamaan kokeiden lukemisessa ja itse tietty toimin baarimikkona ja kaadoin £1 Foster's tuoppeja pitkin iltaa ja johan alkoi lukeminekin sujumaan! Täytyy kyllä olla tyytyväinen omaan majoitukseen ja isäntään :D

keskiviikko 12. lokakuuta 2011
Day 56
Hello Lads!
Päivä käyntiin noin 04.00 ja herätys siihen että hengitys höyryää ja hampaiden kolina kuului varmaan koululle saakka! Yön aikana oli siis lämmitysvesi elementti mennyt sanomaan itsensä irti ja huoneessa oli varmaankin pakkasasteita ja olo oli vähintäänkin epämiellyttävä.Ei muuta kuin herättämään Cliff ja vaihtamaan huone loppuyöksi... Skotlantiin tulee ihan selkeesti talvi! :D Eli kouluun päästessä oli aika mielenkiintoinen olotila kaiken kohelluksen jälkeen ja katkonaisten unien ja palelemisen jälkeen...
Päivä lähti kumminkin yllättävän hyvin käyntiin järjettömän kahvin yliannostuksen jälkeen ja eikun AD2:selle ja sukeltamaan Scuballa syvemmälle ja tälläkertaa märkäkellosta eli hommiin tuli taas enemmän vastuuta ja mietittävää, Homman nimenä oli tänään laskea kello noin 30m syvyyteen ja painua Exot naamassa alas kelloon kokeilemaan miten 220barin tankki kestää kun paukuttaa rautasahalla 2,5mm rautaputkea täydellä höyryllä :D ja voin sanoa että kun alkoi oikein huhkimaan ja hengittämään niinkuin Joe sanoo "Breathing like a rapist on a playground" niin ei se 220baria ihan hirveän pitkään kestä! :D Sahaamiseen oli varattu aikaa 10min ja pohjaajan piti olla vähintään 17min... osalla homma pysäytettiin jo 7min kohdalla kun kysyttiin paineita niin jäljellä oli 60 :D Omalla kohdalla sain juuri ja juuri suoritettua homman ja leikattua kolme palaa ennenkuin tankkipaineet olivat 80 ja 90 barin välissä... Oma mielipiteeni päivän jälkeen on se että jos joku sukeltamisen muoto on todella HELVETIN vaarallinen niin se on Scuba PISTE. Et pysty tekemään mitään raskasta pitkään ja joudut kokoajan valvomaan tankkipaineita ja decoja. Pintailmalla annat mennä täydellä höyryllä monia tunteja ja huuhtelet vaan kypärää paineella hiestä välittämättä tuontaivaallista mitä ympärillä tapahtuu! niinkuin Cameron sanoi jos joku pystyy hengittämään matalapaine kompressorin 6000 litraa tyhjäksi niin antaa mennä vaan! :D Takaisin Surface Suppliediin ja kovakypärään onneksi ensiviikosta alkaen!
Koulun jälkeen lukemaan Diving At Work kokeeseen mikä ei taas ole ihan kaikista helpoimmasta päästä joten Cut the crap ja takaisin lukemaan....

tiistai 11. lokakuuta 2011
Day 55
Hello Lads!
Aamulla ylös 06.30 ja ihailemaan järjetöntä kaatosadetta! Kun katsoi ikkunasta ulos niin ei nähnyt edes kunnolla tielle asti mikä on kumminkin ikkunasta noin 10m päässä :D Eli fillari jäi todellakin talliin tänä aamuna ja eikun lämpimään dösään kuivattelemaan kamppeita :D Perille päästyä oli sade kadonnut ja aurinko paistoi! Välimatkaa noin 6km... Skotlannin ja etenkin Fortin sää on perushärmäläiselle melko helvetin erikoista koettavaa :D
Koululla ohjelmassa oli sitten Scuballa merimerkkien ja kiinnitys poijujen ketjujen ja pohjassa olevien osien tarkastusharjoituksia, Homma siis eteni niin että yksi sukeltaja kerrallaan tekemään ketjuihin ja betonivaluihin tarkastuksia noin 23m syvyyteen, tietty koulu ja harjoitusmielessä poiju ja ketju oli täynnä vikoja mitkä piti videokuvata, mitata ja raportoida pinnalle. Eli mentiin kuin hidastetussa filmissä ja raporttia tuli omalla kohdalla joka 15cm välein mitoista ja korroosiosta yms.. Osa vioista oli melko hupaisia ja todella selkeitä! Esim saattoi keskellä ketjua olla hitsausliitos ja ketju oli yhtä puuta :D Silti osa porukasta ei esim löytänyt kyseisiä paloja! Kaiken mittailun ja sukeltelun jälkeen takasin majatalolle ja auttamaan Cliffiä seinän purkamisessa ennen yövuoroa, palkaksi tietty ilmaiset pyykit ja bisset!
Yövuoroon siis kohtapuoliin ja tekemään Rescue harjoituksia Scuballa säkkipimeässä... Should be interesting? Ei ole näin koulupäivinä kyllä tekemisen puutetta...

maanantai 10. lokakuuta 2011
Day 54
Hello Lads!
Ei ole pystynyt kirjoittamaan blogia kokonaiseen viikkoon kun luuli että Scuba osuudella pääsee lepäämään NOT! On siis ollut enemmän kuin tarpeeksi puuhaa ja ei siitä sen enempää yritetään pitää kirjoitus tahti vähän parempana... :D
Päivä alkoi perinteisesti 06.30 ylös pedistä ja aamupalan tekoon, Skotlantiin ja ylämaille alkaa pikkuhiljaa tehdä talvi tuloaan ja vuorenhuiput ovat jo komeassa lumipeitteessä eli kyllä kelpasi hörppiä aamukahvia ja ihailla vuoria ikkunasta! Ikävänä puolena voi sanoa että laiturilla sukeltaminen alkaa olla aika helvetin kylmää puuhaa ja vedenalla on todellakin huomattavasti lämpimämpi olla kuin pakkasilman puhalluksessa laiturilla! Menneellä viikolla on ollut sukeltamista ja kokeita aivan tolkuton määrä ja osana kotiläksyistä kuului merenpohjan kartoitusraportti kuvineen päivineen... äärrimäisen mielenkiintoista paperisotaa siis noin 2h per ilta... On tullut myös jututettua kurssin supervisoria Kenania ja selvisi että herra on palvellut Turkin Antiterroristi Special Forcesissa ja jutut on melko rajuja! Todisteena luodinreiät käsissä ja jaloissa :D Mistä näitä hulluja oikein tulee?? Päivän ohjelmassa oli sukeltamista AGA maskin kanssa ja tehtävänä oli käydä sitomassa isoon betoniharkkoon nostosäkki ja kurvailla pitkin pohjaa harkon leijuessa välivedessä. Homma toimi vanhalla varmuudella kun pintailma kurssilla oli ollut sama harjoitus ankkurin kanssa. Ainoana erona tosiaan ihmeellinen liikumisen vapaus ilman napanuoraa ja huutoa kypärän mikeissä :D Päivän jälkeen sitten uimahalliin ottamaan liiat hiet pois altaassa ja höyrysaunassa. Tulevalle viikonlopulle olisi tarkoitus joko jäädä Forttiin vääntämään deehoota tahi lähteä Ryanin kanssa Aberdeeniin uudelle kierrokselle! Ai niin! Saturaatio kurssin väki vaihtui menneellä viikolla ja joukossa on taas yksi todella huikea tyyppi Italiasta! Mauro joka on myös asunut tyttöystävänsä kanssa Suomessa jonkinaikaa Helsingissä! Eli kätellessä tuli perussanasto vastaan ja kylläpä hymyilytti kun tuopin ääressä kiroiltiin suomeksi ja muut ihmettelivät vieressä :D Perkele! Fort William on tosi kylmä paikka! Vittu! Saatana! :D :D kyllä joutui putoilemaan! Ohessa vielä pari fotoa jotka Ryan otti merenpohjan kartoitusraporttia varten, Näkyvyys kuvissa on melko huikea verrattuna syvemmälle mentäessä :D

lauantai 8. lokakuuta 2011
sunnuntai 2. lokakuuta 2011
Day 45
-GLENFIDDICH SINGLE MALT SCOTCH WHISKY-
Yes please!
Eli aamulla ylös 09.00 ja aamupalat naamariin jonka jälkeen Adam tuli hakemaan komealla kaksipaikkaisella Peugeotilla ja ei muuta kuin nokka kohti Dufftownia ja Malt Whisky trailia!
Koko alueella siis on kymmeniä eri viskitislaamoja ja oma valinta kierrokselle osui Glenfiddichiin sen perusteella että kyseinen loistava mallas on tällä hetkellä maailman myydyin Single Malt ja sen myös huomasi tislaamon koosta ja kierroksen laadusta! Perille päästyä ei voinut kuin ihmetellä miten iso tislaamo oli verrattuna Ben Nevisiin täällä Fort Williamissa :D Pelkkä vierailijoille tarkoitettu ulkorakennus jonka sisällä oli pieni elokuvateatteri oli samankokoinen kuin Ben Nevisin koko tislaamo varastoineen! Ilmoittauduttiin kierrokselle ja homma alkoi 20min historiikki elokuvalla pienessä leffateatterissa jonka jälkeen päästiin opastetulle kierrokselle tislaamoon jossa käytiin kaikki vaiheet läpi mallastamisesta pullottamiseen asti. Kierroksen aikana päästiin maistamaan 15 vuotiasta Solera Reserveä suoraan 50.000 litran sammiosta ja huikat mitkä sai ottaa 59% tuotteesta oli aika reippaat! Kierroksen päätteeksi käytiin vielä katsastamassa tynnyrivarasto missä lopullinen tuote kypsytetään vähintään 12 vuotiaaksi. Kuola suupielissä siirryttiin sitten Grande Finaleen eli tastingiin jossa pöytään oli katettu 12YO Peruspullote 15YO Solera Reserve 18YO Peruspullote ja 21YO Gran Reserva, Adam ei tietenkään voinut juoda kaikkia omiaan koska joutui toimimaan kuskina, itsehän tietysti autoin oikein mielelläni lasien tyhjentämisessä ja kyllä ne maistuivat yhtä hyviltä kuin aina! Tastingin jälkeen pienessä pöhnässä sitten Giftshoppiin ja ostamaan pakolliset tuliaiset ja ihailemaan erikoispullotteita, mieleen jäi hyvin 50YO Glenkku jonka hintalapussa luki £10.000! köyhälle kallista! Voin suositella kierrosta Glenfiddichin tislaamossa ihan kaikille vaikka ei tajuaisi Whiskystä yhtään mitään!
Todella hyvän päivän jälkeen sitten viettämään saturaatio kurssin Miguelin syntymäpäiviä Grog & Crueliin jossa Brais soitti säkkipilliä ja Whisky virtasi!

perjantai 30. syyskuuta 2011
Day 44
Hola buddies!
Päivä käyntiin perus 06.30 ylös ja väsäämään aamupalaa, Tällä kertaa oli jo edellis illallta sovittu Oshadin kanssa että laitetaan kunnon aamupalat kasaan porukalla! Oshadi ja noin kymmenpäinen seurue oli siis Sri Lankasta vierailemassa Skotlannissa ja pitihän se porukalle kertoa ja esitellä netin kautta kaunista Suomen maata! Oshadi lupasi tulla koeajamaan savusaunan ja avannon ensi vuoden alusta! Aamupalaksi loihdittiin kevyttä kanaa ja jotain ihme curry settiä joka oli taivaallisen makuista noin kuuden viikon weetabixien yliannostuksen jälkeen :D Todella onnistuneen aamiaisen jälkeen numerot vaihtoon porukan kanssa ja täysin vatsoin kohti viikon vikaa koulupäivää!!
Ohjelmassa oli lisää rescue harjoituksia ja päivän lopuksi sukellettiin mittaamaan isoa hylkyä josta pitää tehdä mahdollisimman tarkka raportti ja piirros ensi viikkoon mennessä. Ei muuta kuin kamat kasaan ja AGA maski naamalle ja päivän erikoisuutena esiteltiin through water comms eli veden läpi kommunikaatio, maskissa siis iso mikrofoni ja siinä lähetin joka menee veden läpi vastaanotto pisteeseen ja sieltä pinnalle! Toisin sanoen pystyi puhumaan viereiselle sukeltajalle!! jumalauta että oli hienoa vaan jauhaa paskaa koko mittaus session ajan Ryanin ja Benin kanssa veden alla!! FREEDOM.
Päivä siis sujui erittäin mukavasti ja Ryan otti tälle sukellukselle mukaan Nikon D300 kameransa vedenalaisessa kuoressa joten komeaa kuvamateriaalia on luvassa myöhemmin :D Päivän jälkeen bisselle Loch Ialliin koko luokan voimin ja spekuloimaan onnistunutta viikkoa! Huomenna ylös 09.00 ja kohti Glenfiddichin tislaamoa ja Whisky taivasta!!

torstai 29. syyskuuta 2011
Day 43
Crazy tides!
Aamulla koululle todistamaan melko huvittavaa näkyä laiturille ja "luokkahuoneeseen" joka tulvi nousuveden alla siihen malliin että ei paljon laiteltu kamoja ja sähköjä ennenkuin vesi pääsi laskemaan!
Ylemmässä kuvassa näkyy rappuset luokkaan ja seuraavassa kuvassa näkyy penkit jotka on melkein vedenalla ja siellä jossain 1.5m syvyydessä on lattia :D
Noin 2.5h odottelun jälkeen saatiin jo lattia melkein näkyviin ja päästiin virittämään kamoja ja sähköjä valmiiksi päivän toimintaa varten.
Ohjelmassa oli merenpohjan kartoitusta ja mittaamista josta pitää sitten loppuviikosta tehdä raportti ja sitten katsotaan miten tarkan mittauksen tiimit ovat tehneet ja siitä pistetytetään "palkintosijat" Kenanin mukaan osalla aiemmista kursseista on ollut melko koomisia suorituksia ja piirroksia :D Tiimiin kuului omalta osalta Ryan ja Ben ja ei muuta kuin Darth Wader EXO26 maski naamalle ja pinnanalle tekemään mittauksia, päivän aikana oli myös aloittanut uusi kurssi ja koko keskus oli täynnä isojen öljy yhtiöiden edustajia ja isoja pamppuja ihmettelemässä sukeltajia työharjoituksissa... Joten veteen mentäessä oli ensin vastassa kolme kovakypärä sukeltajaa laikkaamassa rautaputkia ja kaksi ROV:ta leijumassa ja kuvaamassa koko hoitoa! Siihen vielä kolme Scuba äijää sekaan niin alkoi olla merenpohjassa trafiikkia ihan "riittävästi" Voin sanoa että ensimmäisen mittauksen aikana meinasi hermo mennä pahemman kerran kun vastaan leijuu ensin sukellusrobotti ja sitten kovakypärä sukeltajia alkaa pomppimaan ympärillä... Yritä siinä nyt sitten mittailla ja piirrellä! Tuli kiroiltua suomeksi maskiin ja pinnalta Kenan kyseli Diver3! What the hell are you talking about?? :D Kun pääsi pois mielipuolisesta laiturinvierus sirkuksesta ja merenpohjan miehittämisen maailmanennätys alueelta alkoi homman leppoisa osuus eli syvemmälle ja rauhassa mittailemaan omaa aluetta jolle osui sopivasti Tankin hylky ja eräänlainen iso alusta rautoineen ja mastoineen. 56min mittailun ja sukeltamisen jälkeen sitten takaisin pinnalle ja ihailemaan piirroksia ja mittauksia jotka oli yllättävän hyvät omilla taiteenlahjoilla, osaanhan nyt piirtää auton ja tikku ukon!
Huomenna viikon vikaan päivään ja sukeltamaan syvemmälle ja mittailemaan lisää...
Lauantaille tuli varattua Glenfiddich Whisky tislaamo kierros Dufftowniin 100 mailin päähän fortista jonne mennään Adamin kanssa! Sitä todellakin odotellessa...

keskiviikko 28. syyskuuta 2011
Day 42
Scooby Doo day 3!
Aamulla perinteisesti ylös 06.30 ja väsäämään aamupalaa tälläkertaa Intialaisten seuraan jotka ovat myös todella ihailtavaa kansaa Japanilaisten kanssa käytöskulttuurin osalta, Joka ikinen seurueen 8 herrasta toivotti hyvää huomenta paksulla Delhi aksentilla ja tarjosivat aamupalan jonka otin riemusta kiljuen vastaan! Kovan keskustelun ja ruokailun jälkeen sitten nokka kohti koulua ja lepolomaa!
Aurinko jaksoi paistaa koko aamun ajan ja divebrief tehtiin t-paidassa mukavassa porotuksessa! Ette voi edes tajuta miten paljon aurinko ja kuiva asfaltti voi hymyilyttää täällä jatkuvassa vesisateessa ja sumussa! Kamoja kasatessa käytiin läpi päivän suunnitelma ja lähdettiin toteuttamaan Rescue harjoituksia lifeline komennoilla.. Eli kaksi sukeltajaa pareina pohjaan ja kesken kaiken toinen putoaa pohjaan "kuolleena" ja toinen pelastaa herran ilman kommunikaatioita naru komennoilla... Hohhoijaa sitä repimisen määrää kun Kenan sanoi pinnalta että Diver2! Play dead! :D :D
Ennekuin "uhri" saatiin pinnalle ja harjoitus lopetettua oli koko Scuba platform niin täynnä käsiä ettei sitä pysty oikein edes selittämään...
Päivää jatkettiin Rescue harjoituksilla ja komentoihin hajoamisella...
Itse tuntui lähinnä siltä kuin olisi ohjaillut sätkynukkeja jossain mielipuolisessa sirkuksessa pitkin merenpohjaa!
Päivän päätteeksi sitten Ryanin kanssa tuttuun tapaan koluamaan traileja ja deehoo pätkiä pitkin Fortin metsiä ja vuoria ja tänään otettiin kohteeksi Nevis Range ja Red tracks joka oli allekirjoittaneelle "hieman" liian vauhdikas ja mutkikas... tuli otettua ensimmäinen etuperin voltti keskelle pöpelikköä yhdessä alamäessä! Naarmuilla selvittiin ja Ryanin nauru oli niin sanotusti "priceless" :D
Palataan!

Day 41
Day 2 at Scuba!
Freedom! Niinkuin William Wallace huusi täällä Fort Williamin maisemissa Braveheartissa! Samaa tuli huudettua kun pääsi liikkumaan vedenalla vapaasti ja miten halusi Scuballa :D Oli siis todella hauskaa aloittaa aurinkoinen aamu leppoisissa meiningeissä Kenanin ja Joen kanssa laitellen gearia kasaan ilman minkäänlaista kiirettä, huutamista juoksemista ja hikoilua! Tuntui viiden viikon armeija rutistuksen ja täydellisyyteen pyrkimisen jälkeen kuin olisi ollut mukavalla lomalla ja vain huvikseen sukeltelemassa!
Kamat siis kasaan ja alettiin valmistautumaan avovesi osuuden ekaan harjoitukseen joka sisälsi Lifeline käskyillä sukeltamista eli naru vyötärölle ja nykimällä pinnalta ohjattiin sukeltajaa vasemmalle, oikealle , ylös, alas pintaan yms yms... Voi herranjumala sitä kaman määrää minkä Scuballa joutuu vetämään päälle verrattuna hardcore pintailma varustukseen... Sukelluskello-Tasapainoliivi-Painovyö-Lifeline valjaat-Selkälevy missä kaksi erillistä tankkia ja yhteensä kuusi letkua + kaikki muu krääsä... siihen vielä päälle kommunikaatio letkut Fullface maskiin ja alkaa yhtäkkiä näyttää enemmän joulukuuselta kuin sukeltajalta! Tänään sukellettiin EXO26 ja AGA Fullface maskeilla joista pääsin ensin kokeilemaan EXOa joka on todella häijyn näköinen kapistus!
Kaiken virittämisen jälkeen vihdoin ja viimein veteen ja pinnanalle odottelemaan käskyjä pinnalta narun välityksellä ja kokeilemaan miten päättelykyky pelaa kun yrittää saada tolkkua suuntaohjeista täydessä hernesopassa narun kautta :D Oli todella kummalista suunnistaa vedessä täysin vapaasti vain nykäysten perusteella ja yrittää tajuta mitä tekee kun näkyvyys oli tosiaan noin 0.2m... Syvyysmittaria sai vahdata aika tarkkaan ettei tullut nousuja pintaan ja pohjaan eestaas! Viiden viikon pohjassa kävelyn jälkeen raskaassa pintailma varustuksessa tuntui kuin olisi lentänyt vedessä scuballa!
Omalla kohdalla muutamia väärinkäsityksiä lukuunottamatta homma onnistui yllättävän hyvin.
Seuraavaksi pääsin ohjaamaan pinnalta käsin seuravaa sukeltajaa ja oli kyllä melkoista sirkusta saada herra Brais kohteeseen ja tekemään neliö vedessä...
Kaiken repimisen ja nykimisen jälkeen homma kuitenkin onnistui ja päästiin eteenpäin seuraavaan vaiheeseen ja etsimään Supervisorin heittämiä kohteita vedestä lampun kanssa. Eli sukeltaja veteen ja Kenan heitti keltaisen painon jonnekkin päin merta ja pinnalta piti ohjata oma sukeltaja kohteeseen ja saada se pinnalle! Ei ihan niin helppoa. :D Mutta vaikka ihan kaikki komennot ei menneet perille saakka päivä oli todella leppoisa ja kuin lepolomalla olisi ollut!
Huomenna sitten jatketaan hommaa Rescue harjoituksilla Lifeline komennoilla...

maanantai 26. syyskuuta 2011
Day 40
Scuba time!
Aamulla ylös 06.30 ja kohti koulua ja täysin uutta lukua eli kolmen viikon Scuba osuutta!
Kurssin vetäjinä toimivat Joe ja Kenan ja voin sanoa että koko homma tuntuu kuin lomalla olisi verrattuna Surface supplied osuuteen jossa vetäjinä oli kaksi vanhaa Royal Navyn Taistelusukeltajaa!
Kaikki kiire ja huutaminen hävisi kuin pieru saharaan ja oli jopa aikaa syödä eväitään rauhassa ja käydä vessassa... Myös vapaudentunne oli melkoinen kun mentiin tekemään testisukelluksia Ocean Frontierin isoon meritankkiin ja napanuora oli pois kuvioista ja sai mennä ja leijua menemään ihan miten halusi! Silti kyllä jotenkin jäi kaipaamaan kovaa kypärää ja raskasta varustusta kun siihen oli jo tottunut. Käytiin läpi kaikki omalla kohdalla tutuksi tullut Scuba laitteisto ja huomenissa olisi tarkoitus päästä kokeilemaan Fullface maskia eli saadaan kommunikaatiot mukaan kuvioihin...
Osa porukasta ei ollut sukeltanut vuosiin Scuballa ja sen kyllä huomasi kun tehtiin skillsejä pohjassa ja harjoiteltiin tasapainon hallintaa! Rob tuli pariin kolmeen kertaan pintaan hakemaan liiviin lisää painoja ja kuulosti aika väkivaltaiselta kun darra painoi vielä lauantai illan tanssien jälkeen ja kirosanat murahdeltiin puolaksi! Oma osuus oli lähinnä kikkailua ja pelleillyä pitkin allasta ja oman kuivapuvun hallintaan totuttautumista, Suunnitelmissa olisi joku viikonloppu ottaa porukka kasaan ja painua Orkneyn saarille ja maailmankuuluun Scapa Flowhon sukeltamaan toisen maailmansodan hylkyjä! Scapasta löytyy mm Natsien sukellusveneitä ja Taistelulaivoja joten pitäisi olla ihan komeaa hylkysukellusta luvassa! Asiaa ei myöskään pahenna että Scapan oma tislaamo on myös matkanvarrella :D Nyt lukemaan teoriaosuutta ja valmistautumaan huomisiin avovesi osuuksiin.

Days 38-39
Lauantain illan huumaa!
Eli aamulla ylös 06.30 ja aamupalan vääntöön ja kohti vikaa rutistusta ennen todella ansaittua syntymänpäivän viettoa ja yhtä vapaapäivää! Keittiössä oli vastassa melkoisen viinanhuuruista jengiä edellisillan polttareiden jäljiltä ja äijien kananmunan paistaminen oli vähintäänkin koomisen näköinen suoritus! :D Hyvien naurujen saattelemana sitten fillari alle ja vesisateeseen ja kohti koulua.
Päivähän tietty alkoi sillä että joku Scuba kurssilta oli laittanut hydrauliikka generaattorin suojakelmun huonosti päälle ja vesisade oli kastellut koko polttoaine järjestelmän... Eli toisin sanoen laitosmies huolsi generaattoria noin 3h ennenkuin saatiin työkalut toimintakuntoon... Mikäs sen mukavampaa kuin raapia hanuria kaatosateessa ja odotella että milloin pääsee korkkaamaan sen 25 vuotiaan maltaan äijien kanssa pubiin! Vihdoin ja viimein vedet saatiin kumminkin koneesta ulos ja pulttitykille voimaa! Ei muuta kuin äijää merenpohjaan ja tekemään puuttuvat Rescue ja putkiliitos harjoitukset alta pois! Jotenkin kummasti koko porukka veti melkoisella tatsilla koko ruletin läpi ja liukeni paikalta yhtä nopeasti... Olikohan jano tai jotain?? :D
Fillarilla takaisin majatalolle nopea suihku ja vaatteiden vaihto ja nopeat Whiskyt isännän kanssa! Sitten kohti illan main eventtiä eli omia syntymäpäiviä ja todella ansaittua vapaailtaa! Koko porukka oli jo odottamassa Grog And Cruelissa ja heti ensin vastassa oli 25YO Bowmore ja Extra Cold Guinness!! Alkoi jo tuntua siltä että ollaan vapaalla! Koko ilta meni loistavasti ja parhaiten jäi mieleen Angelo Italiasta joka liittyi porukkaan. Herra on reilu 50v ja Saturaatiosukeltaja eli työskentelee suljetussa kellossa ja TODELLA syvällä. Angelo oli tullut Forttiin suorittamaan HSE lupakirja muunnosta että saa työskennellä briteissä, viimeisen 25v herra on viettänyt ympäri maapallon ja parhaimmillaan yli 300m syvyyksissä! Ensimmäinen lupakirja oli suoritettu jo 1979 ja siitä eteenpäin menty vain syvemmälle ja syvemmälle... Koko porukan voimin tuoppeja kumotessa ja kuunnellessa herran elämäntarinaa tuli järjetön arvostus ja halu päästä itse yhtä pitkälle jossain vaiheessa sukeltajana. R E S P E C T. Illan mittaan äänentaso alkoi nousta ja säkkipillit soida ja loppu on historiaa!
Day 39=Massiivinen krapula ja sen parantaminen American Dadin ja Irn-Brun kanssa...

perjantai 23. syyskuuta 2011
Days 34-37
Hello Lads!
Ei ole ihan hirveästi kerennyt kirjoittamaan tänne kun on saanut lukea kokeisiin ja täytellä CV:tä koko viikon 24/7...
Tiistai alkoi mukavasti Surface Supplied Diving kokeella johon oli varattu 2h ja siitä suoraan erittäin miellyttävään myrskysäähän sukeltamaan AD2 sukellustuki alukselle syväsukelluksia! Sukelluskellon ohjainvaijerit ja pohjapaino olivat siis edellisenä päivänä menneet merivirtausten mukana +70m syvyyteen odottamaan ROV kurssin nörttejä :D Joten ei muuta kuin virittämään ohjain naruja kelloon että päästiin taas rakentamaan +45m syvyyteen. Hieman jännitti ensimmäisenä lähteä kokeilemaan miten ohuet köydet pitävät painavaa sukelluskelloa paikallaan järjettömässä myrskyssä melkein 50m pinnan alla... Ei muuta kuin kamat niskaan ja hyppy veteen ja kiinni köydestä ja kohti pohjaa... Päätin sitten samalla kokeilla että toimiiko typpinarkoosi myös kovalla kypärällä sukellettuna ja kyllähän se toimi!!
Voi hyvää päivää sentään 0-46m mentiin noin 55s upoten kuin kivi! Ja kun olin keskellä pimeyttä seisomassa sukelluskellon päällä ja aloin kuunnella hengitysventtiillin porinaa niin ääni muuttui sotakoneeksi mikä lenteli pään sisällä ja vedessä ampuen sarjatulta ja seuraavaksi jo näin kyseiset pommikoneet kimaltelevassa valossa ympärilläni! Värit alkoivat elää ja aloin aistia ihme asioita joka puolella... HUHHUH! hetken ajan vain yritin sisäistää että mitä helvettiä oikein tapahtuu ennenkuin tajusin että pää ei toimi ollenkaan ja olen keskellä ilmatorjuntasotaa +45m syvyydessä keskellä en mitään täydessä pimeydessä!! Voin sanoa että aika villi trippi paineen alla :D Tällä välillä ryan oli laskeutunut myös "hieman" hitaammin sukelluskellon katolle ja repi meitsiä kypärän kahvasta ja ihmetteli että mitähän hemmettiä oikein puuhaan... Olin kuulemma levitellyt käsiä ja silmät oli vaan pyörinyt päässä ja olin nauranut koko homman ajan pinnalle! COOL. Siinä sitten hetken itsensä keräämisen jälkeen pää aivan jumissa suorittamaan tehtävää sukelluskellon sisälle joka oli tällä kerralla kuution kasaaminen metalliputkista ja liitoksista 10min. Tehtävä oli suoritettu noin 7min kun pää alkoi taas pelaamaan ja pommikoneet poistuivat kellon ympäriltä ja päästä :D
Pinnalle tultiin dekojen kautta hitaasti ja hymyillen kyseiselle tripille! Myös Ryanilta tuli kovaa kommenttia miten hyvin olin pystynyt keräämään itseni noin kovassa narkoosissa koska suurin osa ihmisistä menee paniikkiin ja alkaa tehdä typeryyksiä kun narkoosi iskee kovaa päälle! :D
Keskiviikkona jatkettiin samaa rataa kellosukelluksilla ja syväharjoituksilla jonka jälkeen suoraan koulun tiloihin lukemaan kokeisiin ja tekemään CV:tä... Torstaina sitten oli vuorossa täysin sama ohjelma tällä kertaa taas astetta syvemmällä... Tällä sukelluksella Steve päätti ampua narua pitkin pohjaan kuin kivi ja ei mennyt itsensä hallinta ihan niinkuin piti vaan herra alkoi panikoimaan tulemaan pintaan takaisin ja Adamin piti repiä mies takaisin kellon päälle rauhoittumaan ja huuhdella kypärää vapaavirtauksella! Sukellus jouduttiin keskeyttämään koska koko pohja aika ja työaika hupeni Steven rauhoittamiseen ja paikoillaan pitämiseen!! Pinnalle päästyään tuli melkoista saarnaa omien rajojensa tuntemisesta ja laskunopeudesta jos ei osaa hallita narkoosia! Melkoista menoa tällä viikolla siis! Perjantaina sitten vuorossa Surface Supplied osuuden viimeinen päivä ja teemana oli että kaiken piti mennä täydellisesti eikä sinne päin joten jo aamusta alkaen koko luokka oli todella särmänä ja armeijan malliin valmiina suorittamaan viimeisen päivän läpi kunnialla! Ja kyllähän se menikin kunnialla ja kiitosta sateli koko luokalle! Erittäin hyvän päivän jälkeen kamat kasaan ja koko luokan kanssa erittäin ansaitulle bisselle ja Whiskylle Crofteriin kilistämään typpinarkoosille ja ekan osuuden suorittamiselle! Kurssi jatkuu ensiviikolla kolmen viikon Scuba osuudella eli napanuora irtoaa ja lähdetään tutkimaan merenpohjaa hupisukellus kamoilla! Siinäpä viikon meininkejä ja menoja yritän pitää nyt vähän parempaa rytmiä kirjoituksen kanssa kun pahimmat koeviikot alkaa olla takanapäin! Huomenna vielä yksi kova rutistus sukelluskellon kanssa ja viettämään omaa syntymäpäivää merenpohjassa paineilmatyökalujen kanssa!

maanantai 19. syyskuuta 2011
Day 33
Back to basics!
Eli aamulla ylös 06.30 täyteen kaatosateeseen ja kohti koulua!
Pitää myöntää että olisi ihan mielellään nukkunut hieman pidempään tänä aamuna ja aurinkokin olisi saanut paistaa... Mutta ei masennuta pienistä! Aamupalat kuonoon ja kohti bussipysäkkiä ja viikon ekaa päivää. Koululla oli vastassa vähintäänkin väsyneen näköistä possea kun edellisen kurssin valmistujaisia oli juhlittu koko vkl läpi paikallisessa :D Kummasti lämmitti mieltä kun tiesi että ei ollut ainoa jolla oli vielä vähän heikko happi viimepäiviltä! Divebriefina oli sitten taas syvemmälle siirtymistä ja dekoja vedessä divebasketin kanssa, eli iso kahden mentävä koppa veteen, lasku pohjaan ja ohjainvaijereita pitkin kohti pimeyttä ja työtehtäviä. Työkaluna toimi porakone millä piti porata korissa ollessa 6mm rautapalaseen 5min aikana niin monta reikää kuin pystyi! Kypärää päähän laittaessa tuntui että ei ole ihan paras päivä sukeltaa raskaissa kamoissa mutta veteen päästessä ja pikkuhiljaa päivänvalon kadotessa kaikki paha olo ja ahdistuskin meni samaa vauhtia! Oli todella komeaa laskeutua jalat edellä pitkin vaijeria ja katsella kun kaikki valo hävisi ja alkoi erottaa pitkällä syvyydessä kellon valon kajastusta! Kello oli pysäytetty 41m syvyyteen väliveteen missä pohja sijaitsi 72m syvyydessä. Oli alkuun kummallista olla täydessä tyhjyydessä kun leijui vain keskellä ei mitään ja ainoat piirteet mitkä erotti oli kellon reunat ja valon taitteet! Työvaiheeseen päästyä ei tullut taas ajateltua mitään muuta kuin itse tehtävää ja alkaa jo pikkuhiljaa orientoitumaan siihen että sukeltaminen on vain keino päästä duuniin! Perkeleen hieno sellainen kyllä! 5min ähinän puhinan ja 7 reiän jälkeen sitten työkalut kiinni kelloon ja seisomaan laitteen katolle missä tunsi itsensä ihan Abyssin kansikuvaksi seisoessa valonkajastuksessa keskellä pimeää tyhjyyttä :D siitä sitten ylös roikkumaan deko pysähdyksiin ja hitaasti kohti pintaa...
Itse olin tänään viimeisenä vuorossa ja pintaan tultaessa alettiin laittaa kamoja kasaan, kaikki muuten ok mutta kellon tasapaino murikkaa takaisin nostaessa oli +70m ollut päivän aikana ollut niin kova virtaus että vaijerit olivat kiertyneet painon ympärille (750kg) ja koko paska ampui itsensä takaisin vaijerit katkoen melkoisella raivolla!! Hyvä esimerkki meren voimasta! Se myös tarkoitti myös sitä että huomisen sukellukset lykkääntyvät usealla tunnilla ja päästään luokkaan tekemään Surface Supplied koe... Nice! Siitä puheen ollen kokeiden lukuun ja kohti petiä! Palataan!

Days 30,31,32
Weekend at Aberdeen!
Viikonlopun viettoon siis Aberdeeniin Katielle ja Ryanille jossa ohjelmassa äärrimmäistä chillausta ja random juopottelua kovan viikon jälkeen!
Sitä ennen kumminkin koulupäivä altapois ja kokeilemaan miltä tuntuu hallittu sukeltajantauti painekammion kautta... Eli ohjelmassa siis syväsukellus kellossa ja pinta dekompressio! Ei muuta kuin päivä käyntiin ja itse pääsin olemaan ensimmäisenä vuorossa kun oli illalla lähtö Aberdeeniin ja piti saada pinnallaolo aika mahdollisimman pitkäksi että pystyi matkustamaan vuoriston läpi kuplat veressä.
Kelloon mars ja pohjaan Adamin kanssa tekemään rescue harjoituksia kellosta ja pois... Hyvässä hiessä sitten nosto ensimmäiseen dekoon 40ft syvyyteen ja siitä täydellä höyryllä ylös ilman pausseja! Oli hauskaa vaan levittää kädet ja jätkät repi kaiken mahdollisen melkoisella kiirellä, sitten puolijuoksua kohti painekammiota ja peukalot ikkunaan ja paineet takaisin pinnanalle korvat rutisten! hieman kyllä meinasi huipata kun hyppäsi eteislukon kautta pääkammioon ja alkoi hengittää 100% happea järkyttävässä jälkihiessä koko setin aika oli 2min 54s pois vedestä kammioon ja takaisin pohjaan :D Päivän aikana oli myös koulun puolesta valokuvaaja paikalla ja materiaalia on tulossa ensi viikon aikana. Todella rankan päivän jälkeen sitten leimat lokikirjaan ja pakkaamaan kamoja viikonloppua varten, nopean suihkun jälkeen sitten fillari ja kamat Ryanin autoon ja eikun kohti Aberdeenia ja eka bisse auki! Ryanin autonahan toimii Ford Focus ST hieman kutiteltuna +270hp joten matka taittui mutkaisilla vuoristoteillä oikein mukavasti ja välillä sai pitää bissestä tosissaan kiinni kun kantattiin menemään :D Matkaa tuli reilu 250km ja perille päästyä heti Katien kämpille ja tutustumaan ihmisiin ja meininkiin, shisha kärysi ja läppä lenti pitkin iltaa ja tuli opetettua kaunista suomen kieltä paikallisille ja kilisteltyä pitkin iltaa ennen baariin lähtöä. Kohteena toimi Cellar35 jossa oli Katien tuttu omistaja ja isot bileet käynnissä! NICE! hyvinkin vauhdikkaan ja hauskan illan jälkeen sitten takaisin kämpille jonne meitsi ja Scott sammuttiin aikalailla samointein ja lopun voitte ihailla kuvista.. :D Lauantai aamuna sitten ihailemaan melkoisessa hedarissa viimeyön taidekuvia ja aivan kammottavassa olotilassa hakemaan Irn-Bruta ja Fish&Chipseja pahimpiin vapinoihin ostarilta!Käytiin vetämässä myös pienimuotoinen Tour De Aberdeen ja tulin siihen tulokseen että kaikki työnteko ja oleminen/eläminen liittyi jollain tavalla öljyyn ja offshore toimintaan eli paljon sukellusfirmoja ja laivoja! Oil Capital of Europe.
Kun olo alkoi hieman korjaantumaan lähdettiin Ryanin siskon kämpille ja otettiin kohteeksi Blackburn ja Kirkhill forestin taivaalliset fillaritrailit! Ensimmäiset ylämäet oksennusta pidättäen sitten vihdoin ja viimein 3.2km pitkälle downhill osuudelle jossa tuli yllätettyä itsensä ja laskettua aivan reikäpäässä koko matka! ilmeisesti pitää alkaa vetämään deehoota krapulassa niin ei pelota niin paljon! :D
Illaksi sitten Katien kaverin syntymäpäiville ja lisää bisseä kun alkoi jo kerran olokin parantumaan...
Koko ilta meni loistavissa merkeissä ja tuli mm todistettua maailman koomisin/väkivaltaisin Pinatan hajoitus :D Tänä iltana ei enää menty yökerhoon jatkoille vaan painutiin keskustan pikkupubin kautta takaisin kämpille koisimaan että jaksoi vielä sunnuntaina vetää kunnon fillaroinnit pitkin Kirkhilliä.
Sunnuntaina sitten samojen trailien jälkeen takaisin kohti Forttia ja arkea... Viikonloppu meni aivan loistavasti ja tuli taas tavattua ihan helvetin hyvää porukkaa samalla tutustuen ihan erilaiseen osaan Skotlantia. Paluumatkalla oli myös pakko pysähtyä ehkä maailman koomisimman tienviitan ääressä...

torstai 15. syyskuuta 2011
Day 29
Sun is shining!!!
Aamulla ylös loistavaan Skottien sanoin "Spectacular" keliin! Fillarilla koululle ja koko luokka olikin ulkona ottamassa solaa ja hymyt oli herkässä.
Päivän ohjelmaan kuului pinta dekompression harjoittelua ja vedenalaisen pulttitykin käyttöä.
Pinta dekompressio tarkoittaa siis että sukeltaja nostetaan tiettyyn pisteeseen asti ja siitä suoraan pinnalle ilman dekompressio pysähdyksiä, Eli sukeltajantauti iskee ja veri alkaa vaahtoamaan typpikuplien muodostuessa... Kuulostaa siis aivan hullulta ja sukeltajan tappamiselta? Ei se sitä tässä tapauksessa kumminkaan ole koska pintaan ammuttaessa on 5min aikaa paineistaa sukeltaja painekammiossa takaisin pohjaan ja hengittää 100% happea ennenkuin typpikuplat alkavat riehumaan ja sukeltajantauti iskee. Harjoituksen aikana piti sukeltajat saada pois kellosta ja kammioon alle 3min ja sillä pohjalla lähdetään huomenna tekemään homma oikeasti syväsukellusten jälkeen! Voin sanoa että aikamoinen härdelli oli siinä vaiheessa kun kello kalahti pintaan ja alettiin asentamaan sukeltajia valmiiksi kammioon...
Huomenna siis mennään 45-50m tekemään pidempi vuoro ja sieltä tullaan pintaan vauhdilla jolloin on sukeltajantauti valmiina kun kello pomppaa pinnalle... Harjoitukset menivät hyvin mutta pitää myöntää että kyllä siinä on oma jännityksensä kun tietää että kellosta poistuessa on kilpajuoksu ajan ja typpikuplien kanssa omassa kehossa!
Pulttitykin kanssa päästiin leikkimään 32m syvyyteen ja liittämään putkiliitosta jälleen kerran todella komeassa näkyvyydessä :D puolet hommasta sai tehdä täysin tunnustelemalla! Tänään onnistuin myös räpsimään muutaman foton ja siitähän vasta Instructorit jaksoivat vittuilla :D
Kuvissa näkyy sukelluskello millä mennään kannen läpi syvyyksiin ja pari koulukaveriakin urpoilemassa :D TV ruutu fotossa jos oikein tarkkaan katsoo näkee meitsin pulttitykin kanssa tekemässä liitosta 32m syvyydessä! Niinkuin sanoin komea näkyvyys...
Päivän päätteeksi siirrettiin Red Baron kauemmaksi laiturista huomisia "tosimies" sukelluksia ja syvyyttä varten odottamaan! Voin sanoa etten ole vähään aikaan odottanut näin paljon että pääsee huomenna sukeltamaan kellosta syvälle pitkää vuoroa ja sen jälkeen vielä painekammioon pinta dekoon! GODDAMN!
Viikonlopuksi olisi tarkoitus lähteä Ryanin kanssa Aberdeeniin 300km päähän tsekkaamaan miltä herran kotikaupunki ja fillaritrailit näyttää ja ehkä myös pubit... Saa nähdä jaksaako ottaa läppäriä messiin ja päivittää blogia? :D

keskiviikko 14. syyskuuta 2011
Day 28
Sun is shining the weather is sweet yeah!
Jesus Christ! aamulla heräsin auringonpaisteeseen AURINGON!?!?!
Ei se kaikista yleisin ilmiö täälläpäin syys/talvi aikaan :D myrsky oli siis mennyttä ja tilalle tuli täydellinen ilma ja kyllä vuoret näytti komealta kun polki kouluun ja hymy oli todella herkässä koska tänään jatkuisi sukeltaminen eikä tarvitsisi istua luokassa! Koko luokassa tuntui olevan ihan eri tavalla virtaa kun sola paistoi pilvettömältä taivaalta ja viriteltiin sukelluskelloa kannella käyttövalmiiksi kuivissa vermeissä :D Päivän ohjelmaan kuului Rescue harjoitukset kellosta ja pois... Elikkä kaksi sukeltajaa kelloon ja pohjaan päästäessä toinen poistuu kellosta pidemmälle/syvempään pimeään merenpohjaan ja alkaa leikkiä kuollutta, tällä välillä toinen sukeltaja tulee takaisin pinnalle kellon vaijereita pitkin ja jää pinnalle odottamaan ilman kypärää hätäkäskyä! Diver1 Unconscious!! Jump the standby!! Ja sitten järjettömällä kiireellä pintamiehelle kypärä ja räpylät päälle ja hyppy kannen läpi kelloaltaaseen ja pelastamaan "kuollutta" sukeltajaa pohjasta takaisin kelloon! Mutta miten saada tajuton sukeltaja takaisin kelloon mikä on monta metriä irti merenpohjasta? Helppoa! Otetaan nostovaijeri kellon läpi ja laitetaan se heppuun kiinni ja mennään itse sisään hilaamaan heppu ylös ilmataskuun ja pois pohjasta! Ensin täytyy tietty raahata heppu kellolle asti jostain päin pohjaa missä näkyvyys noin 4cm! No ei se nyt ihan niin helppoa kaikilla ollut... :D
"Hieman" puhallutti kyllä kun osui uhriksi luokan isoin heppu Steve joka ei ollut ihan helpoin kantaa pois pohjasta ja takaisin kelloon...
Päivän lopuksi sitten vielä yksi pelastus harjoitus koulun/kurssin omalle Standby sukeltaja Higgylle joka pitää joka viikko sukelluttaa ainakin kerran harjoituksen vuoksi.
No ei muuta kuin Ryan uhriksi ja Higgy hakemaan... Cameron päätti vähän sekoittaa soppaa ja siinä vaiheessa kun Higgy raportoi että lähestyy uhria niin Cameron nosti kellon 2.5m päähän pinnasta ja odotteli muikeana raporttia pohjasta kun uhria piti raahata noin 29m ylöspäin että pääsi kellolle! :D enpä muista millon olisi viimeksi tullut naurettua niin paljon kun kuuli kommentin kypärämikistä! "What the fuck???" :D :D
Erittäin hyvän kolupäivän jälkeen rymyämään Cow Hills traileille Ryanin kanssa ja harjoittelemaan vauhtia ja mutkia missä ei nyt ihan vielä herran perässä kestetä... :D
Yritän huomenna saada jonkun näköistä kuvamateriaalia koululta sukelluksista mutta aikaa kyseiseen toimintaan ei ihan hirveästi anneta kun mennään armeijan tyyliin todella tiukalla menolla sukelluspäivät läpi...

tiistai 13. syyskuuta 2011
Day 27
Riders on the storm...
Aamulla ylös 06.30 ja ihmettelemään keittiön ikkunasta kun puut meinaavat repeytyä irti juuristaan... Eli hurrikaani raivosi edelleen melkoisella vimmalla!
Ainut miinuspuoli oli että eipä lähdetty Baronille sukeltmaan vaan istuttiin koko päivä luokassa ja tehtiin teoriaopintoja+United States Navy Surface Decompression koe joka oli suunniteltu torstaille! Ai miten ihanaa! Viimeinen rutistus matematiikan kanssa ja sitten helpottaisi! Koko aamupäivä luettiin ruokatuntiin asti pää hiessä dekotaulukoita ja käytiin läpi eri tekniikoita pintadekoon... Ruokailun jälkeen sitten kädet vapisten ottamaan koepaperi vastaan ja kiroilemaan suomeksi! 1h ja monen perkeleen jälkeen koe tarkistettavaksi ja LÄPI!!! Se oli matematiikan osuus tämän koulun osalta siinä ja voin sanoa että tuntui kuin vuori olisi siirtynyt harteilta! Melkoisen ilmakitaroinnin ja tuulettamisen jälkeen pieni breikki ja lisää teoriaa aiheesta Hazardous Diving, Eli käytiin kaikki mahdollinen paskaisista vesistä ydinvoimala sukellukseen asti läpi... Cameron kertoi myös tiukkoja stooreja omalta sukellusuraltaan ja herrahan on mm käynyt sukeltamassa Bunnahabhainin tislaamolla Islaylla raa,assa Whiskyssä! Sukelluskypärät antavat välillä niinsanotun märän henkäyksen eli tulee pieniä määriä vettä hengitysventtiiliin ja on tapana kitistä pinnalle että "I got a wet breath!" tällä sukelluksella kuulemma kukaan ei ollut valittanut Wet Breathistä :D
Päivän päätteksi tutustuttiin Oldskool Freeflow kypärään ja sen toimintaan! Vapaavirtaus kypärähän siis tarkoittaa että hatusta menee kokoajan hengityskaasu läpi ja sitä vain säädellään venttiileistä, sama toimintaperiaate siis kuin todella vanhalla ISOLLA kuparikypärällä. Harmillista kyllä ei päästä kokeilemaan todella komeaa Divex AH5:ta käytännössä koska sen huoltopäivät ovat menneet umpeen!
Kuten kuvasta näkyy niin moderniin Kirby Morganiin verrattuna melko kivikautisen näköinen mutta kuulemma helvetin hyvä kapistus!
Koulun jälkeen fillaroimaan mutaan ja täyteen kaatosateeseen Ryanin kanssa Cow Hill traileille!
Ryan oli ostanut fullbody armourin ja sen kyllä huomasi vauhdista... Practice Practice sitä tarvitaan jos meinaa vielä joku päivä kestää perässä! :D Nyt mutaiset vermeet pesuun ja löhöämään sohvalle!

maanantai 12. syyskuuta 2011
Day 26
Hello Lads!
Aamulla heräsi ensimmäisenä siihen että kuulosti siltä että olisi katto repeämässä irti tai koko guesthouse kaatumassa... verhon avaus paljasti karun totuuden ja ulkona oli tosiaan kehittymässä hurrikaani! Weetabixit kuonoon ja ulos nojaamaan vastatuuleen kohti dösäriä melko kosmisessa vesisateessa!
Koululle päästyä saatiin kumminkin käsky siirtyä heti Red Baronille eli sukellustuki alukselle josta tehdään seuraavat kaksi viikkoa syväsukelluksia märkäkellosta ja korista. Märkäkello on siis aluksen kannen läpi laskettava kahden sukeltajan mentävä "sukelluskello" jossa on omat virrat, ilmataskut , työkalukorit , valot yms... myrsky ulkona heilutti Baronia melkoisesti ja oma sukellus oli kolmannessa vuorossa edessä. Ensimmäinen tehtävä osui nosturin käyttäjän kohdalle jossa piti nostaa ja laskea kello kannen läpi mereen, kellon laskentanopeus ei saa kumminkaan räjäyttää sukeltajien korvia joten sai olla täydessä myrskyssä tarkkana laskunopeuden kanssa! Täysin uitettuna sitten seuraavaan vuoroon jossa onneksi sai toimia Recorderina eli ottaa kaikki sukellusinfot kuivassa kabiinissa ylös :D Mutta asiaan elikkä omaan sukellukseen kellosta! Parina toimi Ben ja kuviona oli että kello lähelle merenpohjaa ja ulos kellosta etsimään 35m syvyyteen putkiliitosta minkä parissa tullaan tekemään töitä seuraavat päivät erilaisilla työkaluilla, Ensimmäisenä kellosta poistui Ben ja meitsi jäi sisälle kelloon huolehtimaan ja syöttämään herran napanuoraa. Voin sanoa että välivedessä valaistussa kellossa täydessä pimeydessä oli villin näköistä katsoa kun kaveri hyppäsi tyhjyyteen ja hävisi pimeään kohti pohjaa mitä ei pystynyt näkemään :D Kun ben oli saanut homman valmiiksi oli aika vetää herra takaisin sisään ja vaihtaa vuoroa! Ei muuta kuin ulos kellon reunalle katselemaan pimeyteen ja hyppy ulos! Oli mahtavaa leijua ulos kellosta ja katsoa ylöspäin kun valot himmenivät ja pikkuhiljaa alkoi erottaa pohjan muotoja pimeydestä ja myrskyn nostattamasta pohjapöllystä! Touchdown! Diver2! At the seabed! ja ei muuta kuin kohti pimeyttä ja tunnustelemaan mistä putkiliitos mahtaa löytyä... hetken moonwalkin jälkeen alkoi pimeänäkö astua kehiin ja alkoi erottamaan muotoja ja siellähän se pirulainen makasi pohjassa! Ilmoitus pinnalle ja pientä orientoitumista löytöpaikkaan ja sitten takaisin kohti kelloa, kesken matkan supervisor heitti ilmat kiinni ja teetätti bailout harjoituksen, eli pääilmat kiinni ja huomaa yhtäkkiä että imee kypärän villatkin mukanaan ja ei muuta kuin varakaasulle tankista selästä! Kellon pohjalle päästyä erotti jo jotenkuten valot ja muodon ja ei muuta kuin nykäisy benille ja iso hyppy pohjasta leijuen napanuoraa pitkin takaisin ineen! E P I C . Turvalenkit ja napanuorat kireiksi ja ilmoitus pinnalle että voi nostaa setin takaisin ylös kannelle. Voin sanoa että "hieman" oli huojuvaa kyytiä kun nosturi lähti vetämään... kannelle päästyä oli täysi helvetti irti ja myrsky oli yltymässä hurrikaaniksi!! Ensimmäisenä tuli Cameron huutamaan että päivän sukeltaminen oli sitten siinä ALL STOP! helvetillisellä härdellillä kaikki kamat kasaan ja pois Baronilta ja mereltä!
Rantaan päästessä oli melko hiessä ja takaisin luokkaan loppupäiväksi harjoittelemaan teoriaa...
Melkoinen päivä etten sanoisi ja tuo ilma on jotain ihan käsittämätöntä! HUH. Nyt on hyvä rauhoittua ottaa kuppi kuumaa katsoa ulos myrskyävälle merelle ja lukea tuoretta Metal Hammeria missä on Opethin uuden levyn ennakko ja Åkerfeldtin haastattelu!!

sunnuntai 11. syyskuuta 2011
Day 25
Powerboat day 2!
Eli aamu alkoi kun Ryan tuli hakemaan ovelta veneilemään ja suorittamaan loput kikkailut veneellä lupien saamiseksi! Kyydissä olivat Brais ja Andy jotka näyttivät todella freeseiltä koko yön dokaamisen jäljiltä :D Senor Brais oli tullut suoraan joltain paikalliselta "naiselta" ja oli vähintäänkin huolestuttavassa kuosissa ajamaan isoa moottorivenettä täydessä kaatosateessa...
Monen teekupin ja coca-colan jälkeen herrat kumminkin pystyivät jo hieman toimimaan ja ei muuta kuin harjoittelemaan mies yli laidan tilanteita täydestä vauhdista!
Hyvin kaikki sujui kumminkin vaikka Andyä pelotti kun mentiin yli 50mph ja tuuli riepotteli venettä ja väkeä! Säätiedotusten mukaan huomenna iltapäivästä Fort Williamiin ja koko Skotlantiin iskee Hurrikaani joten saa nähdä sukellettaanko huomenna ollenkaan... Oli tarkoitus siirtyä pois laiturilta ja alkaa tutustumaan syvempiin vesiin ja sitä vaativaan kalustoon, Eli pois rannasta ja isolla sukellustuki aluksella 40-50m syvyyteen märkäkellolla yms mukavaa! Mutta tosiaan jo nyt kaikki lauttaliikenne on pysäytetty ja ulkona on todella raivoisa sää joten voi olla että ei paljon mennä pois rannasta jos meinaa lähteä taloista katot lentoon! Päivän päätteksi syömään kurssipaikan ravintolaan ja uuden karheat veneenohjaajan paperit kouraan. Tuli myös kokeiltua vedenkestävyys omissa ulkoiluvaruteissa äärimmilleen ja Suomalainen Halti varustus rokkasi ja olo oli kuiva vaikka hyvä että eteensä näki.
Ei ole paskaa ilmaa on vain paskoja varusteita! :D Kurssilta suoraan Muay Thaihin ja jumalauta että on äijä taas remontissa... Nyt sohvalle makaamaan ja parantelee mustemia ja lukemaan hyvää kirjaa yllättäen sukellusaiheinen... :D

lauantai 10. syyskuuta 2011
Day 24
Powerboat time boys!
Ei tällä viikolla ole ollut tekemisen puutetta todellakaan... Aamulla ylös 07.30 ja aamupalan kautta Glen Coen TODELLA pysäyttäviin maisemiin suorittamaan Powerboat Level2 lupakirjoja jotta saa sitten kipparoida nopeampia botskeja! Kurssin vetäjänä toimii Ryan joka on R.Y.A:n = Royal Yacht Association,
kouluttaja ja muutenkin melko leppoisa merimies! Messissä oli Brais ja Andrew ja leluna toimi iso kumivene 140hp Suzukin koneella, Itsehän nyt olen ajanut soutuvenettä 3.5hp kaksitahtisella tehosekoittimella 2 promillen jurrissa, joten tämä oli kuin olisi hypännyt Ladasta Lamboon!
Ekana pieni esittely ja veneeseen tutustuttaminen ja ei muuta kuin revittelemään pitkin Loch Linnhen nurkkia, Ekana harjoiteltiin trimmin ja veneen hallintaa ja käännöksiä yms hallintaa... Pienen harjoittelun ja hymyilemisen maailman ennätyksen jälkeen sitten pitkälle väylälle kokeilemaan miten Suzuki antaa vauhtia täysillä rundeilla ja saatiin mittariin 58mph=94km/h ja oli itselle pienessä sivutuulessa kyllä vauhtia täysin riittävästi!! kuten kuvasta näkyy niin hieman tuuli ottaa naamaan :D Huippujen jälkeen siirryttiin kevyempiin nopeuksiin tekemään tiukkoja käännöksiä ja väistöjä poijujen välistä, lopuksi otettiin sitten parkkeeraamis harjoituksia ja poijuun kiinnittämistä. Helvetin hauskaa puuhaa kaikin puolin ja maisemat missä paineltiin menemään... VOI POJAT!
Huomenna hupi jatkuu 09.30 ja lähdetään ottamaan uudet setit koko päiväksi!
Päivän päätteeksi suoraan Pubiin tuopille äijien kanssa ja liekittämään miten siistiä (kallista) veneily on! Nyt lisää Whiskyä lasiin ja ottaa kepeät Crofteriin jäbien kanssa ja valmistautuu huomiseen veneilyyn!
AYE

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)