Weekend at Aberdeen!!
Eli aamulla perus ylös 06.30 ja todistamaan taas vaihteeksi aivan helvetillistä kaatosadetta... Mistä tätä vettä oikein riittää?? No tähän on jo kyllä niin tottunut että ei jaksa paljon enää hetkauttaa ja vedessä tulee vietettyä kumminkin suurin osa koulussaolosta! :D Siispä kohti viikon vikaa koulupäivää ja Scuba osuuden finaalia (Thank God!) Kolmen viikon Scuballa sukeltelun jälkeen tulin siihen tulokseen että hupisukeltamisen ja kalojen ihailemisen voi hoitaa Scuballa ja höpöhöpö varustuksella mutta kaikki työntekemiseen liittyvä toiminta hoidetaan pintailmalla piste. Ei siis tosiaan jää ikävä EXO26 ja AGA Fullface maskeja ja aivan järkyttävän paskoja kommunikaatio laitteita :D EXO26 ristittiin luokan kesken mukavasti "Faceraperiksi" eli aivan kammottava laitos :D No mutta se Scuba varusteiden ylistämisestä!
Päivän ohjelmaan kuului siis +30m sukeltaminen kellossa ja siellä piti tehdä vielä kertaalleen putkiliitoksen sahaaminen ja pinnalle nosto sitomishässäkkä. Tälläkertaa Controllerina toimiva heppu vaan laski keskimääräisen ilmankulutuksen tehtävän aikana, normaali hengitysrytmi ja kulutus +30m syvyydessä ilman rasitusta on noin 30l/min ja rasituksessa noin 35l/min, paniikissa ja hengittäessä kuin "Rapist on a playground" kulutus on +45l/min... Hyvänä esimerkkinä Norjassa jossa kaikki turvallisuusjärjestelyt on viety äärimmilleen on bailout järjestelmän tuoton oltava 65l/min!!! Saa olla aika kiihkeä hengitysrytmi että saa 65l/min :D Omalla kohdalla sain tulokseksi 32.5l/min mikä on yllättävän hyvin siihen nähden että sukelsin "Faceraperilla" mikä on ehkäpä koko universumin raskain maski hengittää :D Steve onnistui saamaan kulutuksen 43l/min joka ehkäpä kertoo jotain herran peruskunnosta ja röökinkulutuksesta :D Päivän jälkeen luokkaan suorittamaan Diving At Work koe joka ei todellakaan ollut ihan helpoin suoritettava! Kokeen läpäisyrajana oli 80% ja sain itse luokan pohjatuloksen 81% ja raapaisin itseni rimaa hipoen läpi... HUH. Siispä erittäin hyvin mielin nimet alle kurssipapereihin ja kättelyt instructoreilta ja niin oli koko luokka Inshore Surface Supplied Certifioitu!! Ensi viikolla alkaa sitten Top-Up osuus joka kestää viikon ja sen jälkeen perstaskua polttelee Offshore paperit!
Koulun jälkeen takaisin Ryanin kyydissä majatalolle ja kamat kasaan ja kohti Aberdeenia ja Katien kämppää!
Matka taittui taas aika vauhdikkaasti kun komeita vuoristoteiden mutkia nuoltiin 130km/h keskinopeudella :D Ford Focus ST chipattuna ei ole yhtään hassumpi kaara! Aviemoressa sitten ensimmäinen stoppi Tescossa ja apukuskille laatikollinen kylmää Tennent'siä! Hauskana puolena oli kun saavuttiin kaupasta takaisin parkkikselle niin ihmeteltiin että minne auto on hävinnyt? No se selvisi hyvin nopeasti... Ryan oli unohtanut laittaa käsijarrun ja vaihteen päälle joten Ford oli valunut alamäkeen tekemään lähempää tuttavuutta Volkswagen Sharanin puskurin kanssa! :D :D Ette voi edes kuvitella sitä ilmettä volkkarikuskin naamalla kun tultiin kantaen kaljaa ja naureskellen vain todetaksemme että kyllä, se on meidän auto... No pienen selventämisen jälkeen sitten puskuri rutussa takaisin tienpäälle ja kohti Aberdeenia. Perille saavuttiin noin 22.30 ja melkoisen väsyneenä joten Shishaan omenaflavorit sisään Tennent's auki ja chillmode tappiin Ryanin ja Katien kanssa! Ilta meni leppoisasti Shishaa kärytellessä ja nukkumaan mentiin suht ajoissa että jaksoi vielä lauantaina bailata!
Lauantaina sitten kaupungille Katien työpaikalle Boarderlineen ja sieltä kaupungille moikkaamaan Ryanin isää Jimiä joka tarjosi mukavana miehenä safkat ja bisset köyhille opiskelijiolle! Illemmalla sitten siirryttiin Katielle jossa ohjelmassa oli Chilidogseja ja Hobo With A Shotgun laatuelokuva :D porukkaa oli paikalla ihan kiitettävästi ja ilta meni melko jurrisissa merkeissä!
Sunnuntaina sitten painuttiin parantamaan krapulaa Ryanin kamun Scottin kanssa ja kaahamaan herran uudella lelulla Ford Focus RS:llä mikä on muuten aivan helvetin nopea ja hiano! 305 hummaa murisi komeasti pitkin Aberdeenia ja hymyt oli herkässä! Mikä huvittavinta kyseinen unelma kaikilla herkuilla maksaa Briteissä noin 25.000€ ja vastaava suomessa noin 55.000€ että sillä lailla...
Illalla sitten vielä Ryanin vanhemmille kylään ja syömään lounas ennen Forttiin palaamista...
Aberdeen on kyllä siinä määrin mukava kaupunki ja täynnä Offshore sukeltamiseen liittyvää toimintaa että pitää vakavasti harkita muuttoa sinne työn puolesta, Aberdeenissa myös paistaa aurinkokin!
Reilun kolmen tunnin ajon jälkeen takaisin siis Fortissa ja vesisade alkoi heti rajalla...
Paluu todellisuuteen ja arkeen oli siis edessä!
AYE!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti