maanantai 19. syyskuuta 2011

Day 33

Back to basics!
Eli aamulla ylös 06.30 täyteen kaatosateeseen ja kohti koulua!
Pitää myöntää että olisi ihan mielellään nukkunut hieman pidempään tänä aamuna ja aurinkokin olisi saanut paistaa... Mutta ei masennuta pienistä! Aamupalat kuonoon ja kohti bussipysäkkiä ja viikon ekaa päivää. Koululla oli vastassa vähintäänkin väsyneen näköistä possea kun edellisen kurssin valmistujaisia oli juhlittu koko vkl läpi paikallisessa :D Kummasti lämmitti mieltä kun tiesi että ei ollut ainoa jolla oli vielä vähän heikko happi viimepäiviltä! Divebriefina oli sitten taas syvemmälle siirtymistä ja dekoja vedessä divebasketin kanssa, eli iso kahden mentävä koppa veteen, lasku pohjaan ja ohjainvaijereita pitkin kohti pimeyttä ja työtehtäviä. Työkaluna toimi porakone millä piti porata korissa ollessa 6mm rautapalaseen 5min aikana niin monta reikää kuin pystyi! Kypärää päähän laittaessa tuntui että ei ole ihan paras päivä sukeltaa raskaissa kamoissa mutta veteen päästessä ja pikkuhiljaa päivänvalon kadotessa kaikki paha olo ja ahdistuskin meni samaa vauhtia! Oli todella komeaa laskeutua jalat edellä pitkin vaijeria ja katsella kun kaikki valo hävisi ja alkoi erottaa pitkällä syvyydessä kellon valon kajastusta! Kello oli pysäytetty 41m syvyyteen väliveteen missä pohja sijaitsi 72m syvyydessä. Oli alkuun kummallista olla täydessä tyhjyydessä kun leijui vain keskellä ei mitään ja ainoat piirteet mitkä erotti oli kellon reunat ja valon taitteet! Työvaiheeseen päästyä ei tullut taas ajateltua mitään muuta kuin itse tehtävää ja alkaa jo pikkuhiljaa orientoitumaan siihen että sukeltaminen on vain keino päästä duuniin! Perkeleen hieno sellainen kyllä! 5min ähinän puhinan ja 7 reiän jälkeen sitten työkalut kiinni kelloon ja seisomaan laitteen katolle missä tunsi itsensä ihan Abyssin kansikuvaksi seisoessa valonkajastuksessa keskellä pimeää tyhjyyttä :D siitä sitten ylös roikkumaan deko pysähdyksiin ja hitaasti kohti pintaa...
Itse olin tänään viimeisenä vuorossa ja pintaan tultaessa alettiin laittaa kamoja kasaan, kaikki muuten ok mutta kellon tasapaino murikkaa takaisin nostaessa oli +70m ollut päivän aikana ollut niin kova virtaus että vaijerit olivat kiertyneet painon ympärille (750kg) ja koko paska ampui itsensä takaisin vaijerit katkoen melkoisella raivolla!! Hyvä esimerkki meren voimasta! Se myös tarkoitti myös sitä että huomisen sukellukset lykkääntyvät usealla tunnilla ja päästään luokkaan tekemään Surface Supplied koe... Nice! Siitä puheen ollen kokeiden lukuun ja kohti petiä! Palataan!
AYE!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti